Tuheron kukkia

Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Rakkaudesta genitaaleihin kertovat myös ne monet väkevät sanat, jotka niihin liitetään.

Yhdellä sykkii housuissa joystick, toisella jöpöttää juhannussalko, joku hoitaa puutarhaansa, joku taas vaalii kirsikkaansa. Yksi jos toinen hellii tuheroaan, römpsäänsä tai juottaa mettä rakkaalleen posliinireunaisesta kupistaan.

Sellaiset ilon, riemun härvelit, elämän lähteet ja hurlumheit jokaisella! Oikein pitäisi peilin edessä ottaa ja aarrettaan kehaista. Jokaisella omanlaisensa.

Meidän ajassamme valitettavasti intiimeimmätkin osat meistä alistetaan arvioinnin kohteeksi. On näytettävä hyvältä aina häpyhuulia myöten, ja niitä kuulemma suuressa maailmassa leikkauksin sievistetäänkin. Jopa vanhemmat lahjoittavat näitä nykyaikaisia ympärileikkauksia lapsilleen ja viestittävät samalla, ettet kelpaa itsenäsi mistään kohtaan.

Kunpa saisivat kaikki tuherot ja meisselit kukkia! Sellaisina kuin ovat.

Yksi Hannu Salaman romaanihenkilöistä (kirjassa Minä, Olli ja Orvokki) sanoi sen suoremmin: "Ei tavarassa mitään eroa ole, tarjoilussa vain!"