Meillä televisio saattaa mölytä itsekseen. Lähinnä siksi, että huomaan tekeväni jotain vallan muuta, vaikka olisinkin päättänyt ryhtyä jotakin ohjelmaa seuraamaan.
Viime viikolla piti katsomani Taneli Mäkelän tähdittämää jotakin. (Niin, miksiköhän sitä voisi luonnehtia, studionäytelmäksi liveyleisön edessä? Eikö näytelmällä useimmiten ole yleisö?) Eksyin siitä kuitenkin viikkaamaan pyykkiä ja kulkemaan vaatehuoneen ja silityslaudan väliä.
Yksi ainoa repliikki tuosta jostakin onnistui läpäisemään tajuntani ja jäi kytemään mieleen. Nimittäin Mäkelän näyttelemän mieshahmon lausahdus naiselle, jonka oletin olevan jossakin suhteessa tuohon mieshenkilöön.
"Erittäin hyvin poimittu kaiken tään sarkasmin ja mielistelyn alta."
Tuota lausahdusta olen pyöritellyt jo useamman päivän mielessäni. Olen miettinyt, miten itse puhun kumppanilleni, lapsilleni, kanssaihmisilleni, miten muut puhuvat toisilleen ja miksi puhuvat niin kuin puhuvat...
Mitä kertoo esimerkiksi se, että puheeseen yhdistyy sarkasmia ja mielistelyä? Vallankäytöstä, ylimielisyydestä vaiko vastentahtoisesta alistumisesta?
Kielenkäyttö on vaativa laji. Edesmennyt isäni oli siinä haka - tai sitten minulla on heikko käsityskyky. Saatoin nimittäin hekottaa hänen vitseilleen päivän toista, ennen kuin tajusin isän vittuilevan minulle.
Omat lapseni eivät joudu pähkäilemään äitinsä sanomisia. Latelen suoraan mitä ajattelen ja jos en latele, ajatukset näkyvät naamasta. Helppolukuinen tapaus :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti