tiistai 29. tammikuuta 2013

Mammossa mietittyä

Kun riittävästi vanhenee, pääsee osalliseksi paitsi potenssilääkkeiden ja inkontinenssisuojien suoramainonnasta myös julkisista terveysseulonnoista.

Kävinpä minäkin sitten viime viikolla seulontamammossa - juu, niin siinä kutsuntakirjeessä luki. Tarkoittaa siis mammografiaa.

Sepäs olikin mielenkiintoinen kokemus. Jos ette tiedä, voin kertoa, että siinä asetetaan rinta kerrallaan litistettäväksi metallilevyn ja pleksikaukalon väliin. Jotta litistäminen, ja sitä kautta varsinainen rinnan kuvaus, onnistuisi optimaalisesti, tulee mennä hieman etukumaraan ja nostaa sekä leuka että vapaana oleva rinta pois "maalialueelta".

Kun tämä on toistettu, jumppaohjetta muutetaan niin, että toisella kädellä tartutaan ylhäällä etuviistossa olevaan puomiin ja tarjotaan etukumarassa rinta syynnättäväksi niin, että kainalokin asettuu tällä kertaa maalialueelle. Sama siis vasemmalle ja oikealle käsivarsi ylhäällä, kaula kaarella ja toinen rinta näyttämöltä taakse vedettynä.

Kun kehossa on jo reilusti luontaista stretchiä, varsinkin rintojen osalta, toimenpiteen saattoi, ainakin itseään tsemppaamalla, mieltää suhteellisen harmittomaksi. 
Mutta mitäpä, jos on selkävaivainen tahi pieni- ja  pystyrintainen?

3 kommenttia:

  1. Kiistattomasta epämukavuuesta huolimatta melkeinpä jopa odotan toimenpidettä. Ihan mammo vaan kavereiden kesken :)

    VastaaPoista
  2. Niin, kyllähän tämmöiset ilmaiset joukkoseulonnat ovat verrattoman hieno juttu! En pane lainkaan pahakseni :)

    VastaaPoista
  3. Kokeiltu on ja kaikki kunnossa. Mukavia kuvauksia, kun vastaukset ovat "oikeita".

    VastaaPoista